Kotoisasti taas

Wuf ja terveisiä maailman tuulista!

Minä poika olen todella ollut viime viikon retkulla, samoin kuin perheeni. Muistanette varmaan minun mainineen siitä jo aikaisemmin? Olin siis koirien seuramatkalla (jota sivistymättömät moukat kutsuvat koirahoitolaksi) ja viihdyin lyhyesti sanottuna mukiin menevästi. Sain uusia tuttavuuksia ja ystäväisiä ja opin millaista elämä on muidenlaisten koirien kotona. Näin myös epämiellyttävän tuttavani, jonka kanssa meillä on aina ollut hiukan nappulat vastakkain, mutta ei siitä mitään riidanjyvästä tullut.

Saatatte nyt ajatella, että olen ollut retkellä jossakin perin kaukana, kuten siellä missä pippuri kuuluu kasvavan, mutta ei. Olin ihmisten mukaan aika lähelläkin, alle sadan kilometrin päässä kotoa, mutta oli siellä silti hyvin erillaista kuin tässä talossa, jossa on kaikki tutut henkilöt ja kaikki rikki kalutut leluni ja nojatuolit, joissa voi maata kyllästymiseen asti. Sillä tavalla tuo koirien seuramatkapaikka oli kotoni kanssa samanmoinen, että asuimme kaikki koirat samantyylisessä talossa. Siis oikeassa kotitalossa (tosin ei meidän kotitalossa, mikäli ette vielä saaneet siitä selvyyttä) Emme asuneet häkeissä, kuten joissakin seuramatkakohteissa kuulutaan asuvan. Asuimme myös sen perheen ihmisten keskellä, kuten kodeissa kuuluu usein asua. Minä olen toki niin viehättävän charmikas heppu, että hurmasin varmasti nuo henkilöt oikein suuresti.

Nyt kun olen taas kotona ja saanut levättyä hiukan univelkojani pois, kestää hetken oppia taas tähän verkkaisen rauhalliseen ja hiljaiseen seurakoiran elämään. Emäntä kyllä virkkoi, että minulle tulisi ensitilassa hankkia seurakseni pieni ystävä, mitä hän kyllä hyvin usein ehdottelee nähtyään jonkun toisenkin viehättävän koiraeläimen. Pappa kuitenkin tyrmäsi ehdotuksen välittömästi, joten minun on siis pyyhittävä ajatus häntäpuolisesta ystävästä saman katon alla.

Mutta nyt minua alkoi ramaisemaan makkarakeittonappuloiden tähden niin peijoonisti, että käyn taas nukkumatin seuraksi harmaaseen nojatuoliin, jonka saatette nähdä ylläolevasta kuvasta. Säyseää sunnuntainjatkoa, pehmeät lukijat!

Nuolaisuin ja halein, Iivari

Ps. Mikäli halajatte itsekkin kertomaani seuramatkakohteeseen, katsokaa seuraava nettisivusto: http://www.hoidogki.fi/ (jos jaksatte selata sivun kuvagallerian viimeiselle sivulle, saatatte nähdä tutut kasvot)

Syyssuunnitelmia

Korvia vihlovan korkea hau teille, lukijaiset!

Oletteko huomanneet, että on jo syyskuun viimoinen päivä..? Minä olen, kuulin sen äskettäin. On ollut jo hiukan viileitä päiviä, mutta ei vielä takkiviileitä, onneksi. Tänään tosin aurinko paistoi vielä kuin kesällä, ihan kieli lähti suusta. Mutta oikeastaan tuo kieli ei ollut aiheeni tänään, vaan ajattelin kertoa teille hiukan retkestä, jonka aijon tehdä kuulemme muutaman viikon jälkeen.

Tuo retki ei siis ole samanmoinen pidennetty lenkki, kuten viime tekstissäni käsitelty roskaretki. Vaan menen kuulemma koko viikon pituiselle retkelle. Ihan yksin! Olen ollut tuossa paikassa ennenkin, silloin kun en vielä ollut edes täyttänyt vuotta. (Minullahan on siis syntymäpäivät tammikuussa, pian olen jo kaksi!) Menen paikkaan, joka kuhisee pieniä ja myös vähän suurempia koiria. Se on tunnettu nimellä koirahoitola. Viime vuonna siellä oli kanssani esimerkiksi pieni tsiuauan pentu. Vai oliko se tsiauauuauauauuau..? En ole varma, mutta en ole ikinä nähnyt sitä pienempää koiraa. Enkä myöskään kovin montaa sellaista, joka olisi mukavampi. Hän oli lystikäs pieni vauveli, nukuimme jopa samassa pikku vuoteessa, jonka varasin heti tultuani.

En malta odottaa, että pääsen taas sinne, kun ihmiset painuvat johonkin Seikkaan, vai mikä olikaan. Ulkomaa kuitenkin. Mutta nyt minun on taas kiiruhdettava kovalla kyydillä ulos, olemme kuulemma lähdössä pitkälle ulkoilulle, kun ilma on noin kaunis.

Hauskaa illanjatkoa ja hau hau vain teille!

Rakkaudella, Iivarinne

Roskaretkellä

Vuh vouh!

Täällä taas minä, teidän kaikkein pehmein tuttavanne. Onkin jo syksy, oletteko huomanneet? Pidän kovasti syksystä. Ilma on tähän aikaan aika mukava, ei liian kuuma, muttei myöskään niin kylmä, että on puettava pösilö takki päälle.

Tänään kävin emännän kanssa hauskalla aamulenkillä. Tai minusta se oli pitkä aamulenkki, emäntä kutsui sitä ''roskaretkeksi''. Olen hiukan myrtynyt siitä. Eihän minun seurani nyt sentään niin huonoa voi hänestä olla, että ihan roskamainen olisin. Kävelimme paljon metsässä ja sitten kävelimme vanhan golfkentän läpi. Tiedättekö, sen paikan, jonka lähellä on kiva koira juoksunarussa?

No, kuitenkin, kun tulimme takaisin, emäntä ryhtyi keskustelemaan tuosta ''roskaretkestä''. Keskustelu meni suunnilleen näin:

Emäntä: Olimme Iivarin kanssa roskaretkellä.

Henkilö: Ahaa! Nyt onkin kauniit roskan värit.

Emäntä: Totta, vaikka onkin sanottu, että tänä vuonna on huono roskavuosi.

Henkilö: Roskaa!!
Minusta tuo keskustelu oli yhtä roskaa. Ja kiitän luojaani siitä, että olen värisokea koira, enkä näe niitä hirveitä roskan värejä. Mutta sitä en ymmärrä, miksi roska aivan yhtäkkiä onkin retkeilyn arvoinen asia, kun yleensä minulle paasataan, että roskat on laitettava roskikseen.

Kaikenlaista kukkua sitä joutuukin kuulemaan, kun liikkuu noiden ihmisten typerässä seurassa..

No, mutta hyvää syksyn alkua nyt vaan teille lukijat, tulkaa pian takaisin!

Iiivari

Puolukkoira

<- Kimpaantunut ilmeeni

Mouhf!

Tulin juuri ulkoa, kävin näet metsässä. En voisi sanoa että se oli mitenkään kovin onnistunut matka. Se johtui siis vain siitä, että emännällä oli kumma tapa istahtaa aina jokaiselle kantovierustalle, joka tuli vastaan. Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että ihmisten hupsut aivoitukset ovat kummia, mutta tuo oli jo ihan ekstra kummaa, jos saan sanoa. Ja sainhan minä siitä hänelle sanoa, mutta vastauksesksi tuli vain: '' Minä kerään myt puolukoiria''. Puolukoiria! Olin hyvin kimpaantunut ja toisaalta myös iloinen, koiria, minähän rakastan koiria! Mutta kun menin katsomaan lähempää, löysin vain punaisia pieniä palloja. Ne olivat niitä samoja palloja, joita olin syönyt toissapäivänä keittiössä ja jotka maistuivat pahoilta. En siis voinut käsittää, miksi niiden nimi oli puolukoira. Me koirathan olemme karvaisia ja pehmeitä ja sydämmellisiä, mutta emme happamia, kuten nuo puolukoirat.

Nyt menen tuhisemaan vihaisesti ihmisten naurettaville sanoille. Nähdään siis sitten, kun olen saanut purettua agressioni uuteen luuhun.

Iivari koira

Koiraton ilma ja kuoppa

Haukuti hau, lukijaiseni!

Tiedättekö, mitä minä inhoan..? Ei, en suinkaan teitä, teitä minä suorastaan rakastan! Rakastan teitä miltein yhtä paljon kuin valkoista, pehmeää ja mukavasti suuhuni sopivaa norppaa tai valkoista ja painavaa kumipalloani. Mutta minä inhoan sadetta! Sade, se on mahdoton riesa! Kun sataa, ei mieleni tee kuin kävellä ihan pikkuinen lenkki ja syöksyä sitten miellyttävästi peiton päälle makaamaan. Oletteko kuulleet naurettavaa sanontaa, että sade on koiran ilma..? Koiran ilma!! Millä logiikalla se on muka koiran ilma, sen tahtoisin tietää! Kukaan koira ei ole niin typerä, että pitäisi sateesta. Se kastelee kovasti ja sotkee tassut ja tulee vilu, eikä edes se, että sen jälkeen pääsee kuivattavaksi mukavan pyyhkeen väliin, tee sateesta yhtään parempaa asiaa. Jos siis saisin päättää, olisin aina miellyttävän pilvinen viiden toista asteen ilma, ei suinkaan sade tai paahtavan kuuma.

Viime tekstissäni lupasin kertoa teille projektistani, joka minulla on meneillään tuolla takapihalla. Se on miellyttävän näköinen kuoppa, jonka teon aloitin eilen. Takapihallamme on alue, jossa on soraa ja johon tassu uppoaa oikein hyvin. Teen siihen usein pikkuisia kuoppia, joihin saan useimmiten innotukseni soralla kävelevästä pikku ötökästä. Ötököitä on toki mukava seurata, mutta mielestäni niille ainoa oikea paikka on tekemäni kuopan pohja.

Tällä kertaaa kuoppa ei ole kuitenkaan mikään ötökkä kuoppa, vaan se on suuri projekti. Aijon näet kaivaa tieni maapallon toiselle puolelle, jossa on kuulemma Kiina! Kun kuulen sanan Kiina, mieleeni tuleee välittömästi pyöreät ja hassut kiinanpystykorvat, joita en ole tietääkseni nähnyt elämäni aikana kuin yhden. Ja missäpä muualla kiinanpystykorvia olisi, jollei Kiinassa itsessään..? Haluan todella nähdä, onko heillä niin metka sininen kieli, kun puhutaan. Oma kieleni näet on täydellisen vaaleanpunainen, ja mielestäni se on ainoa oikea kielen väri. Voin siis näyttää esimerkkiä heille, kunhan ensin saan kuopan valmiiksi! Ja sitä taas en voi tehdä juuri nyt, sillä ulkona sataa. Pah ja pöh!

Pehmein terveisin,
Iivari-kultasenne

Mieltymyksen kohde

VUH!

Aluksi haluan pyytää anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut. Minä olen kuitenkin vauhdikas nuori mies ja emäntä taas on perin laiska, joten emme ole saaneet aikaiseksi raahautua tähän tietokoneen ääreen. Mutta nyt sen kuitenkin teemme, joten ei aihetta paniikkiin ja paniikin tuomaan hurjaan riehumiskohtaukseen, joka minullekkin perin usein tuossa kaoottisessa mielentilassa tulee. Vouf!

Ja sitten haluan pyytää anteeksi teiltä kaikilta miellyttäviltä narttuhenkilöiltä, jotka luette tätä sivuani kerrassaan komean, voisinko jopa sano eksoottisen, ulkonäköni vuoksi. Ajattelin näet kertoa teille tänään uutisen, että en ole enään vapaa uros. Siis ei niin, että olisin kuunaan ollut vapaa kuin silloin kun olen karussa tai leikkimässä tenniskentällä, vaan sillä tavalla vapaa, että minulla on elämässäni hyvin miellyttävä narttu. Mutta, ei kuitenkaan aihetta huoleen, mikäli olette jo aijemmin mainitsemiani naaraita, jotka olette mieltyneet ulkonäkööni tai miellyttävään persoonaani, meillä on hyvin avoin parisuhde, emme tahdo kahlita toisiamme, kuten emäntä kahlitsee minut hihnaan.

Olen siis hyvin mieltynyt erääseen Maijaan (nimi muutettu), joka on erityisen kaunis ja sulava rakenteinen rotukoira. Olemme tavanneet aamulenkeillä ja haistelleet toisiamme. Ensi tapaamisesta on jo aika kauan aikaa, ja koska muistini ei aina toimi ihan hirveän hyvin, en osaa sanoa onko tuo aika vuosi, kuukausi vai viikko, mutta kauan siitä on kuitenkin! Aluksi tapailimme aika tiheästi aamuisin, sillä omistajallani ja hänen isännällään oli hyvin samanlaiset aamuaikataulut. Maija (nimi muutettu) oli hetkessä ihastunut minuun, mikä ei tietenkään tule yllätyksenä. Alkutapaamisien jälkeen tapasimme myös eräällä suosimallani metsäreitillä. (Voitteko kuvitella, että hän oli aivan varmasti tullut sinne vain minun tähteni, sillä onhan metsäreitti toki merkattu usein, minun toimestani.) Siellä näin myös, kuinka perin etevä tuo miellyttävä narttu olikaan. Hän osaa olla oikein hyvin ilman hihnaa (tai jos minulta kysytään, oikein huonosti, koska eihän ilman hihnaa kuulu omistajan kanssa kävellä, vaan ihan missä itse tahtoo) ja on loistava myös monissa käskyissä.

Lenkkitreffejemme lisäksi olemme kuitenkin olleet myös ihka oikeilla treffeillä, jotka oli järjestetty ihmistemme toimesta. Eräänä päivänä lähdin emännän kanssa ulkoilemaan ja päädyimme tenniskentälle. En osannut ajatella, että kyseessä olisi mitään kummallisempaa kun tavallinen pysähdys tuohon paikalliseen koirapuistoon, mutta olinkin väärässä! Hetken päästä näet kuulin kummaa mekkalaa, haukkua ja kahinaa ja sen sellaista koiran tulo ääntä ja näin kuin näinkin tuon ihanaisen Maijan (nimi muutettu). Hän oli saapunut paikalle koko ihmiskaksikkonsa kanssa ja vieläpä pyörällä, jotka aina kiinnostavat minua. JA mikä tärkeintä : Maija (nimi muutettu) ei ollut vain ohikulkumatkalla, vaan tuli kanssani tenniskentälle! Hurraa! Se oli niin riemukasta menoa, että en vieläkään saa pidettyä häntääni kurissa kun ajattelen sitä! Me leikimme riehakkaasti ja pitkään, kunnes mielitiettyni näki tenniskentällä olevan pallon ja ryhtyi leikkimään sillä, eikä enään kuullut eikä nähnyt mitään muuta.

Olen siis hyvin iloinen ja onnellinen varattu uroskoira nyt, vaikkakin Maija (nimi muutettu) ei asu kovin lähellä ja toisinaan vietän hyvin iloista aikaa myös muiden narttujen kanssa, mutta siitä en heilalleni toki mitään mainitse.

Mutta nyt minun on kyllä mentävä takapihalle, sillä siellä on jököttämässä kuoppa, jota eilen kaivoin, ja joka ei vielä toki ole valmis. Minulla on näet menossa suuri projekti, josta voin kertoa lisää ensi kirjeessäni!

Isot haukotteluäänet teille, rakkaat lukijani!

IIVARI

Sunnuntain supina

Fuf!
Minä ja emäntä saavuimme juuri ulkoa. Siellä on oikein mukava ilma, sopivan viileä, mutta sopivan lämmin! Minä en näet pidä ollenkaan hurjista pakkasista, sillä joudun silloin käyttämään takkia. Ulkona en ikinä edes muista sitä, mutta kun se otetaan esille, olen hyvin pettynyt ja nolostunut. Märkäkään ei tosin ole aivan mieleeni, varsinkin, jos sataa. Kun liikun sateessa, näytän ihan uitetulta rotalta! (Vaikka omistaja kokemuksesta huomauttaa, ettei uitettu rotta kyllä näytä edes kovin hassulta, tai etenkään minulta märkänä)

Me päätimme tänään suunnata sunnuntai kävelymme järven jäälle, mutta sinne oli menossa myös aloituspostissa kertomani pystykorvainen öykkäri. Käännyimme siis ja menimme jäälle toista kautta. Liikkeellä oli kymmenen aikaan yllättävän monta koiraa. Heitä oli kolme. Täällä, missä minä pidän majaa, on hyvin usein mahdollista liikuskella vaikka kuinka pitkä lenkki, eikä näe yhtään koiraa! Se ei ole minunlaisestani, koirista pitävästä hepusta kovinkaan mukavaa. Varsinkin, kun tuttavia, ystäviä ja uusia leikkiin tahtovia näkee vielä harvemmin!

Oletteko te usein lenkkeilleet jäällä? Se on hyvin hauskaa, suosittelen sitä kaikille. Jos on minua parempi pysymään vapaana, siellä on hyvä juoksenella ilman hihnaa. Minä nimittäin en omistajani mukaan osaa ollenkaan pysyä vapaana, mutta sehän on aivan kukkua! Osaan erittäin hyvin pysyä vapaana. Koitappa vaan saada minut silloin kiinni. No, joka tapauksessa, en kuitenkaan saa itse kulkea siellä kuin flexissä.

Järvellä on perin mielenkiintoista. Siellä on liikuskellut mielettömästi erillaisia menijöitä. Koiria, ihmisiä, pupu, ihminen puukepeillä ja sellainen pörisevä sohva, jolla on ihminen. Oletteko nähneet noita viimeksi mainittuja? Hahaa! Minusta ne ovat hyvin hauskoja ja kiinnostavia. Niissä on myös valo, joka näkyy jo kaukaa. Tarkkailen niitä aina valppaana.

Hmm. Nyt jatkan ihmisen pyynnöstä huolimatta ahtautumista sängyn ja seinän väliin. Aijon tehdä tieteellisen kokeen siitä, mahdunko itse sinne, minne tassuni mahtuu!

Muisku sinulle
Iivari