Syyssuunnitelmia

Korvia vihlovan korkea hau teille, lukijaiset!

Oletteko huomanneet, että on jo syyskuun viimoinen päivä..? Minä olen, kuulin sen äskettäin. On ollut jo hiukan viileitä päiviä, mutta ei vielä takkiviileitä, onneksi. Tänään tosin aurinko paistoi vielä kuin kesällä, ihan kieli lähti suusta. Mutta oikeastaan tuo kieli ei ollut aiheeni tänään, vaan ajattelin kertoa teille hiukan retkestä, jonka aijon tehdä kuulemme muutaman viikon jälkeen.

Tuo retki ei siis ole samanmoinen pidennetty lenkki, kuten viime tekstissäni käsitelty roskaretki. Vaan menen kuulemma koko viikon pituiselle retkelle. Ihan yksin! Olen ollut tuossa paikassa ennenkin, silloin kun en vielä ollut edes täyttänyt vuotta. (Minullahan on siis syntymäpäivät tammikuussa, pian olen jo kaksi!) Menen paikkaan, joka kuhisee pieniä ja myös vähän suurempia koiria. Se on tunnettu nimellä koirahoitola. Viime vuonna siellä oli kanssani esimerkiksi pieni tsiuauan pentu. Vai oliko se tsiauauuauauauuau..? En ole varma, mutta en ole ikinä nähnyt sitä pienempää koiraa. Enkä myöskään kovin montaa sellaista, joka olisi mukavampi. Hän oli lystikäs pieni vauveli, nukuimme jopa samassa pikku vuoteessa, jonka varasin heti tultuani.

En malta odottaa, että pääsen taas sinne, kun ihmiset painuvat johonkin Seikkaan, vai mikä olikaan. Ulkomaa kuitenkin. Mutta nyt minun on taas kiiruhdettava kovalla kyydillä ulos, olemme kuulemma lähdössä pitkälle ulkoilulle, kun ilma on noin kaunis.

Hauskaa illanjatkoa ja hau hau vain teille!

Rakkaudella, Iivarinne

Roskaretkellä

Vuh vouh!

Täällä taas minä, teidän kaikkein pehmein tuttavanne. Onkin jo syksy, oletteko huomanneet? Pidän kovasti syksystä. Ilma on tähän aikaan aika mukava, ei liian kuuma, muttei myöskään niin kylmä, että on puettava pösilö takki päälle.

Tänään kävin emännän kanssa hauskalla aamulenkillä. Tai minusta se oli pitkä aamulenkki, emäntä kutsui sitä ''roskaretkeksi''. Olen hiukan myrtynyt siitä. Eihän minun seurani nyt sentään niin huonoa voi hänestä olla, että ihan roskamainen olisin. Kävelimme paljon metsässä ja sitten kävelimme vanhan golfkentän läpi. Tiedättekö, sen paikan, jonka lähellä on kiva koira juoksunarussa?

No, kuitenkin, kun tulimme takaisin, emäntä ryhtyi keskustelemaan tuosta ''roskaretkestä''. Keskustelu meni suunnilleen näin:

Emäntä: Olimme Iivarin kanssa roskaretkellä.

Henkilö: Ahaa! Nyt onkin kauniit roskan värit.

Emäntä: Totta, vaikka onkin sanottu, että tänä vuonna on huono roskavuosi.

Henkilö: Roskaa!!
Minusta tuo keskustelu oli yhtä roskaa. Ja kiitän luojaani siitä, että olen värisokea koira, enkä näe niitä hirveitä roskan värejä. Mutta sitä en ymmärrä, miksi roska aivan yhtäkkiä onkin retkeilyn arvoinen asia, kun yleensä minulle paasataan, että roskat on laitettava roskikseen.

Kaikenlaista kukkua sitä joutuukin kuulemaan, kun liikkuu noiden ihmisten typerässä seurassa..

No, mutta hyvää syksyn alkua nyt vaan teille lukijat, tulkaa pian takaisin!

Iiivari

Puolukkoira

<- Kimpaantunut ilmeeni

Mouhf!

Tulin juuri ulkoa, kävin näet metsässä. En voisi sanoa että se oli mitenkään kovin onnistunut matka. Se johtui siis vain siitä, että emännällä oli kumma tapa istahtaa aina jokaiselle kantovierustalle, joka tuli vastaan. Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että ihmisten hupsut aivoitukset ovat kummia, mutta tuo oli jo ihan ekstra kummaa, jos saan sanoa. Ja sainhan minä siitä hänelle sanoa, mutta vastauksesksi tuli vain: '' Minä kerään myt puolukoiria''. Puolukoiria! Olin hyvin kimpaantunut ja toisaalta myös iloinen, koiria, minähän rakastan koiria! Mutta kun menin katsomaan lähempää, löysin vain punaisia pieniä palloja. Ne olivat niitä samoja palloja, joita olin syönyt toissapäivänä keittiössä ja jotka maistuivat pahoilta. En siis voinut käsittää, miksi niiden nimi oli puolukoira. Me koirathan olemme karvaisia ja pehmeitä ja sydämmellisiä, mutta emme happamia, kuten nuo puolukoirat.

Nyt menen tuhisemaan vihaisesti ihmisten naurettaville sanoille. Nähdään siis sitten, kun olen saanut purettua agressioni uuteen luuhun.

Iivari koira