Täällä olen minä, Iivari. Olemme emäntäni kanssa alkaneet pitää tätä blogia, sillä hänestä se oli hyvä idea. Itse en niinkään välitä. Minun täytyy alkuun kuulemma esitellä itseni.
Olen musta koira, jolla on kiiltävä turkki. Minulla on hyvin erityinen rotu, sileäkarvainen setteri. Oikeastaan se ei taida olla mikään rotu, mutta puhuttelen mielelläni itseäni pikku herra Sileäkarvaiseksi setteriksi. Minussahan on kahta jaloa rotua, joita voitte yrittää miettiä kuvasta ja rotuni nimestä. En kuitenkaan häpeä sitä, että olen moni rotuinen. Veikkoset, miksi häpeäisin..? Mutta koska monet ohi kulkijat ja tovereideni omistajat tiedustelevat rotuani, olen itse kehitellyt sellaisen.
Minä olen luonteeltani ystävällinen koira. Pidän kaikista ihmisistä, varsinkin heistä jotka höpöttelevät ja rapsuttavat minua. Minä olen hurmannut jo monta vanhempaakin rouvaa, he näet aina tahtovat tervehtiä minua. Pidän myös koirista! Koirat, jotka ovat kilttejä ja tahtovat leikkiä kanssani, ovat parhaita. Minulla on muutama oikein hyvä toveri, joiden kanssa tykkään riehua. He ovat kaikki melkein minun ikäisiäni, jotkut ovat nuorempiakin. Pidän siis vielä kaltaisistani lapsosista.
Jos minun pitäisi valita ihanne koiraystäväni, hän olisi pieni, riehuja, kova leikkimään, mutta ei liian raisu. Pienenä (kun olin noin 7 kk) rakastin kaikkia koiria! Ajattelin, että kaikki muutkin rakastavat minua, eivätkä tahdo kuin leikkiä kanssani. Mutta sitten... Sitten eräänä kauniina päivänä paha ukko hyökkäsi kimppuuni! Taistelin kovasti vastaan, mutta mittelö oli raju. En tiedä, tuliko tuolle hurtalle mitään pahoja ruhjeita, mutta minulle tuli yksi. Se tuli takajalkaani ja oli hyvin kipeä. Olin hyvin myrtynyt ja pyörällä päästäni vielä pitkään sen jälkeen, enkä oikein pystynyt kävelemään. Makoilin vain soffalla ja olin reppana. Sitten emäntä sanoi, että menkäämme ulos! Hän on joskus noin tahditon. Mutta ihme kyllä, jalkani rupesi jo toimimaan ja niin paranin. Mutta tuosta sattumuksesta minulla jäi hiukan traumat. En enään pidä paljonkaan pystykorvaisista ja minua suuremmista, aikuisista poikakoirista. He ovat hiukan pelottavia.
Hmm... Ihminen huomauttaa, että asiaa tuli hiukan liikaa. Esittelyssä on kerrottava tärkeimmät asiat pähkinänkuoressa, eikä jaaritella. Sitä paitsi satuin hukkaamaan puruluun, on mentävä etsimään!
Toivottavasti haluatte vielä lukea lisää puuhailuistani (:
Hali ja nuolaisu sinulle,
Iivari
Olen musta koira, jolla on kiiltävä turkki. Minulla on hyvin erityinen rotu, sileäkarvainen setteri. Oikeastaan se ei taida olla mikään rotu, mutta puhuttelen mielelläni itseäni pikku herra Sileäkarvaiseksi setteriksi. Minussahan on kahta jaloa rotua, joita voitte yrittää miettiä kuvasta ja rotuni nimestä. En kuitenkaan häpeä sitä, että olen moni rotuinen. Veikkoset, miksi häpeäisin..? Mutta koska monet ohi kulkijat ja tovereideni omistajat tiedustelevat rotuani, olen itse kehitellyt sellaisen.
Minä olen luonteeltani ystävällinen koira. Pidän kaikista ihmisistä, varsinkin heistä jotka höpöttelevät ja rapsuttavat minua. Minä olen hurmannut jo monta vanhempaakin rouvaa, he näet aina tahtovat tervehtiä minua. Pidän myös koirista! Koirat, jotka ovat kilttejä ja tahtovat leikkiä kanssani, ovat parhaita. Minulla on muutama oikein hyvä toveri, joiden kanssa tykkään riehua. He ovat kaikki melkein minun ikäisiäni, jotkut ovat nuorempiakin. Pidän siis vielä kaltaisistani lapsosista.
Jos minun pitäisi valita ihanne koiraystäväni, hän olisi pieni, riehuja, kova leikkimään, mutta ei liian raisu. Pienenä (kun olin noin 7 kk) rakastin kaikkia koiria! Ajattelin, että kaikki muutkin rakastavat minua, eivätkä tahdo kuin leikkiä kanssani. Mutta sitten... Sitten eräänä kauniina päivänä paha ukko hyökkäsi kimppuuni! Taistelin kovasti vastaan, mutta mittelö oli raju. En tiedä, tuliko tuolle hurtalle mitään pahoja ruhjeita, mutta minulle tuli yksi. Se tuli takajalkaani ja oli hyvin kipeä. Olin hyvin myrtynyt ja pyörällä päästäni vielä pitkään sen jälkeen, enkä oikein pystynyt kävelemään. Makoilin vain soffalla ja olin reppana. Sitten emäntä sanoi, että menkäämme ulos! Hän on joskus noin tahditon. Mutta ihme kyllä, jalkani rupesi jo toimimaan ja niin paranin. Mutta tuosta sattumuksesta minulla jäi hiukan traumat. En enään pidä paljonkaan pystykorvaisista ja minua suuremmista, aikuisista poikakoirista. He ovat hiukan pelottavia.
Hmm... Ihminen huomauttaa, että asiaa tuli hiukan liikaa. Esittelyssä on kerrottava tärkeimmät asiat pähkinänkuoressa, eikä jaaritella. Sitä paitsi satuin hukkaamaan puruluun, on mentävä etsimään!
Toivottavasti haluatte vielä lukea lisää puuhailuistani (:
Hali ja nuolaisu sinulle,
Iivari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti